keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Nyt alkoi Lyyti kirjoittamaan kun löysi oikian osoitteen


Meinaan jotta homma on edistynyt. Alkutilanne näytti siis tältä. Entinen vanha kasvimaa, nykyinen murheenkryyni eli peltokortteen valtakunta. Jouduin antamaan luovutusvoiton sille hunsvotille joka aina riehaantui lisää mitä enemmän sitä kitkin. Takaa möyhitystä osasta lähti ne väliaikaissijoituksessa olleet mansikantaimet uuteen paikkaan.


Ala on ollut mansikkakatekankaan alla koko kesän ja vieläkään siitä ei lovuta. Alimmaiseksi laitoin sanomalehtiä ja päälle siis tuota mansikkakatekangasta ettei vaan mihinkään jää kortteelle rakoa pilkistää ilimoille. Takana kivien edessä näkyy tuleva perennapenkki.


Tässä olisi sitten yrttitarhanlaatikot sovitteilla. Pyörittelin niitä paikasta toiseen, mutta tuohon ne sitten jäivät. Oisivat ehkä saattaneet olla hiukan pienemmät. Mutta mahtuupahan vaikka kesäkukkia kasvamaan. Tarkoitus olisi vielä laittaa laatikoiden ympärille kuorikatetta, jahka Isäntä kerkiää sitä noutamaan.


Homma jumittui siinä vaiheessa kun halusin nostaa multatilaa ylemmäs ja tuota puupalikkanauhaa sai metsästää joka ikisestä kaupasta mitä mieleen juolahti. Onneksi sentää vielä löytyi. Noissa kivien pyörittelyissä tarvitsin Isännän apua, vaikka ensin sain isompia liikuteltua, niin jossain vaiheessa voimat vaan loppui tykkänään eivätkä ne liikkuneet kirvelilläkään vaikka kuinka ähisin.

Mutta kumminkin takana kulmissa on syyshortensiat, jotka on varman kolme vuotta odottaneet paikkaa mihin ne istuttaa. Niiden välissä on kurjenmiekka Vaarin tossua. Halusin sen tuonne taakse koska se kukittuaan tuppaa ränsistymään niin ei ole ihan näytillä siinä vaiheessa. Hortensioitten edessä on jotain kuuliljaa, ystävältä saatua, joka sekin on ollut vain lätkäistynä johonkin tiukkaan paikkaan väliaikaisesti eikä sen vuoksi ole kasvanut, pysytellyt vaan hengissä. Nyt on ainakin tilaa kasvaa. Edessä on sitten valkoista karpaattienkelloa. Tarkoitus olisi vielä istuttaa tulppaaneita yms. niin saa kevätiloa silmille.


Tältä paikka näyttää terassilta katsottuna. Ehkä näkymä on pikkuisen parempi kuin se entinen rytökasa joka siinä sijaitsi. Keskenhän se vielä vähän on, viimeistely puuttuu. Ja nyt kun se on tuossa vaiheessaan, on ruvennut harmittamaan miksen laittanut tuota perennapenkkiä tuohon lähimpään kulmaan vinottain ensimmäiseksi????? Häh. Ei kuulkaa käynyt mielen vieressäkään tuommoinen vaihtoehto. Ajatteli vaan että kun nuo hortensiat kasvaa niin ne olisiva taaimmaisena, mutta oishan ne pikkuisen peittäneet tuota yrttihässäkkää. No, se on ny siin. Alla viellä muistuttimeksi minkälainen paikka oli KAUHEIMMILLAAN ennen marjapensaitten siirtoa, revi siitä. ;D

4 kommenttia:

  1. Alueestasi tulee varmasti ihan kivan näköinen. Minäkin olen päätynyt kattamaan joitakin pihan alueita suodatinkankaalla ja katteella. Minä teen katteen itse. Katesäkit tulevat kovin kalliiksi.

    VastaaPoista
  2. Älähän vielä hätäile: "Yrttihässäkkä" voi olla ihan soman näköinen. Onhan monella yritillä kiva kukinta ja jos ei nyt ihan kukkia, niin lehdet voi olla kivan väriset! Aattelen nyt lähinnä vaikka punaista basilikaa tjms... Kiva nähdä, mitä tuosta sitten keväällä tulee! Että siittä vaan yrttitarhan tekoon!

    VastaaPoista
  3. Jopas siellä ollaan oltu tehokkaita! Lopputulos kyllä näyttää kerrassaan komealta :)

    VastaaPoista
  4. Vilma: Kiitos. Kyllä kate on kallista jos ostaa sen säkeissä, sitä tosin saa haettua peräkärryllä ainakin joiltain taimistoilta. Se ei tosin ole niin nätin näköistä kuin pussitavara. Meillä ei tule niin paljoa oksia että saatais itse tehtyä.

    Paksu Leidi: Juu, keväällä nähdään mitä sinne saadaan laitettua. Tarttis varmaan talvella tutustua alan kirjallisuuteen jotta tietäis mitä tahtoo. ;)

    Satu: Kiitos. Lopussa kiitos seisoo sanotaan, mutta mulla on kyllä nyt alaselkä kipee ja kankee. ;D

    VastaaPoista