lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kärhöi kans



Tänä keväänä istuttamani Pink Fantasy-kärhö kukkii jo. Tämä on pienempi kahdesta jotka ostin. Pelkäsin vähän minkä värisen sain kun niitä näytti samalla nimellä olevan hyvinkin eri värisiä, mutta onneksi kuva piti paikkansa puskan kyljessä ja tästä sittenkin tuli vaaleanpunainen, josta niin pidän. Istutin tämän kukkivan kärhön pergolan viereen ja kurjenmiekan juurelle, toinen on avoimemmalla paikalla. Jostain syystä tämä otti nokkiinsa ja kellasti lehtiä vaikka olevinaan samalla lailla ne istutin ja samaa multaa käytin kun toiseenkin.


Toinen kärhö on saanu kiipeilypuukseen harjateräsverkkoa. Se on kasvanut paremmin, mutta ei kuki, vielä ainakaan. Sen vierellä kasvaa saksankurjenmiekka ja juurella paria plaatua maksaruohoja, vissiin, en nyt muista taaskaan minkä nimisiä ovat.


Alppikärhön pallerot ovat aina niin mukavia katsella. Tämä on ensimmäinen kärhö jonka olen ostanut. Siitä syystä että sanottiin tämän olevan helppo ja ajattelin kokeilla saanko sen säilymään hengissä, sitten uskaltaisi kokeilla jo jotain muutakin.

Alla on vielä Nioben nuppu. Siinä on monta kukkaa tulossa ainakin nupuista päätellen. Kävin ne aamulla laskemassa, mutta arvatkaa vaan muistanko enää montako niitä oli. No EN. Olen koittanut muistaa kastella tuota Niobea, koska se on tuossa muurin reunalla, ettei vaan pääse liikaa kuivahtamaan auringossa. Se onneksi on säilynyt hengissä ja näyttää että kasvaakin nyt pidemmäksi kuin viime kesänä.

Niin että taas on pihalla kivaa odoteltavaa, kun tietää ettei kukat lopu tulppaaneihin eikä iiriksiin. Tosin, niinkus kuvan kuuluu, haluaisin noita kärhöjäkin pistää vähän joka paikkaan. Kun seuraavan paikan keksin, niin eipä aikaakaan kun.......... ;)

1 kommentti:

  1. Voiiiii miten suloinen kukka ja lupaavia nuppuja! Olen aika kade, minulla tuntuvat kärhöt kuolevan käsiin. Ainoastaan kaksi alppikärhöä on hengissä, ja itse aikoinaan siemenestä kasvatetut pagodikärhöt. Kärhöt eivät kai pidä raskaasta savimaastani, joten ajattelin pikku hiljaa luovuttaa ja siirtyä kokeilemaan, josko esim. kuusamat olisivat yhteistyöhaluisempia.
    Ja ihania kurjenmiekkojakin...!

    VastaaPoista