sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Sateen jälkeen paistaa aurinko


Eilen sateen jälkeen aukesi ihan uusi aurinkoinen päivä. Jossain vaiheessa hoksasin että nythän kukat ovat märkiä. Tuli kiire hakea retkipatja jonka päällä voisi köllöttää ja kuvata.


Syksyllä istuttelin posliinihyasintinsipuleita paikkaan jossa aikaisemmin oli ollut marjapensas. Että ne on kauniita. Mukava siinä oli makoilla ja tiirailla niitä näin läheltä, enkä meinannut malttaa siirtyä toiseen paikkaan ollenkaan.


Näitä krookuksia tuli istutettua toiseen marjapensaan jättämään aukkoon. Krookus Pickwick näytti pahvilärpykässä lukevan, piti käydä lunttaamassa kun ei tullut vihkoon kirjattua, mutta onneksi olivat vielä pahvit tallella.


Kivaa oli myös seurata kuinka mehiläiset mukeltaa tuolla kukan sisällä. Nyt ne eivät enää ole niin siitepölyn peitossa kuin silloin kun kukat aukesivat. Mutta jotain hyvää sieltä silti tuntuu löytyvän, kun niin intensiivisesti pitää möyriä, jos vaikka jotain muulta pörräriltä olisi jotain jäänyt ryystämättä.

1 kommentti:

  1. Vastavierailulla ja voi miten ihania juttuja täälläkin on. Kivaa, että tykkäsit blogistani, olen sellainen ei ammattilainen, mutta täysin hurahtanut puutarhaan, kukkiin, lintuihin, kaikkeen mikä liittyy luontoon ja eläimiin.Nooooh tykkään minä ihmisistäkin, vähän...:)
    Mukavaa viikonjatkoa sinulle Santra, ja kiva kun kävit tosiaan vierailulla, tulehan uudelleen, mulla alkaa viikon päästä blogiarvonta 1.vuotis taipaleen kunniaksi.

    VastaaPoista