perjantai 19. kesäkuuta 2009

Rodot kukkii


Yllättävän vaikeaa oli saada kunnon kuvaa näistä rodoista. Otin kuvia monena päivänä eri valo-olosuhteissa, mutta tietokoneen ruudulla huomasi kyllä kaikki virheet. Varsinkin aurinkoisina päiviän tuli huonoja kuvia, vaikka luulisi sen olevan päin vastoin. Liekö vika sitten kamerassa vai ottajassa. Veikkaan kyllä, että jälkimmäisessä.


Näitä rodoja meillä on kolmen värisiä, näiden värien lisäksi on vielä valkoinen, joiden kukinta on jo ohi. Kutakin väriä on kaksi kappaletta. Vanhempani ovat tuoneet näitä meille keväisin hääpäivälahjaksi. Sitä vain ihmettelen mikä ötökkö narskuttelee noita lehtiä rei'ille. Viime keväänäkin ruiskutin mäntysuopaliuosta niitä häätääkseni.


Olen kastellut näitä rodo-havuravinteella ohjeen mukaan ja kun joku vihjaisi niiden pitävän piimästä, kaasin sitä juurelle ja suihkuttelin vettä perään niin että se hävisi mullan alle. Nuo liilan väriset ovat olleet tuossa nyt kolme vuotta ja valkoiset ovat olleet siinä vasta vuoden. Toivottavasti viihtyvät siinä vielä pitkään, etten hoida niitä piloille tai jotenkin muuten väärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti